Tervetuloa lukemaan Lahden Seudun Kultaisten Ry blogia.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Arkitoko-kurssi lähenee loppuaan

kurssilaisia
Tämän syksyn arkitottelevaisuus- ja pentukurssi alkaa olla lopuillaan. Syksyn mittaan kuusi koirakkoa on käynyt harjoittelemassa uusia taitoja ja vahvistamassa jo opittuja asioita. Kurssin tarkoituksena on ollut antaa uusia ideoita, joita voi sitten kotona harjoitella. Sekä tietenkin auttaa mahdollisissa ongelmakohdissa. Kurssilla on käyty läpi perusasioita kontaktista estehyppyyn.


Perusoppien jälkeen innostuneet voivat jatkaa joulukuussa alkavaan TOKO kilpailevien ja kilpailemaan tähtäävien kurssille.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Koiranilmoja

märät lenkkeilijät
Sateinen sää karkoitti lenkkeilijät Heinolassa. Kultaisenlenkin osanottajamäärä jäi vähäiseksi sunnuntaina. Mukaan lähti kuitenkin vierailevana tähtenä "vääränrotuinen" mies pitämään tytöt järjestyksessä. Jos koirat saisivat valita, ne varmasti lenkkeilisivät mieluiten koiranilmoilla. Mitä enemmän lätäköitä, sitä parempi.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Pennnut dybytoivat menestyksekkäästi

Yhdistyksen tuoretta jäsenistöä on nähty näyttelykehissä menestyksekkäästi. 1.10 Pertunmaalla eläinsuojeluyhdistyksen järjestämässä match showssa  Kultahöpön Versailles "Elli" esiintyi hienosti ja iloisesti ollen punaisten pentujen 3. Palkinnoksi tuli pussillinen koiranherkkuja. Omistajansa Terhi Kukkula oli koiran lisäksi ensimmäistä kertaa kehässä ja näin hieno aloitus oli oikein iloinen yllätys.

Kultahöpön Versailles
Elli on pärjännyt myös oikeissä näyttelyissä erittäin hienosti. Lohjalla 9.10 järjestetyssä SNJ päänäyttelyssä Terhi ja Elli loistivat ollen PEN1 KP ja PNP2. Lahden pentunäyttelyssä 30.10 kaksikko oli PEN2 KP jääden niukasti toiseksi siskolle.


Tuomari harkinnan jälkeen sijoitti Kultahöpön Elysionin "Emman" ykköseksi. Emmasta tuli lopulta rodun kaunein pentu. Tämä riitti kehässä ensikertalaisille ja viiden tunnin päästä ollut ryhmäkehä jäi vielä kokematta. Emman omistaja Saara Helminen ei ollut uskoa korviaan tuomarin todetessa heidät voittajiksi. Jää nähtäväksi pääsikö näyttelykärpänen puraisemaan erittäin hienon alkumenestyksen johdosta.

Kasvattaja onnittelee!!!


Kultahöpön Elysion

maanantai 29. elokuuta 2011

Näytelmät Heinolassa näytelty

Kaikkien rotujen näyttely Heinolassa 21.8 pidettiin varsin mukavassa säässä, ilma oli kuiva vaan ei kuuma. Ennen varsinaista näytelmäkoitosta seisottamista ja ravaamista tietenkin kertaalleen harjoiteltiin -paljon on kiinni siitä kuinka esittäjä saa koiran esitettyä. Myöskin trimmaussaksiin tuli taasen tartuttua ja kartutettua sen puolen osaamista.

Lauhanummen Annastella JUN-EH, esittäjä Milla
Lahden Seudun Kultaisten joukosta kaksijalkaiset Milla Meritie ja Satu Kyllönen koirineen lähtivät katsomaan kuinka tällä kertaa käy. Vaikka molemmille näyttelytouhu on jonkin verran tuttua entuudestaan, muuttuneet näyttelysäännöt saivat edelleen miettimään, että mikäs tää väri nyt olikaan! Kultaisia oli saapunut arvostelemaan Harri Lehkonen, jonka työskentely oli mukavan nopeaa ja miellyttävän oloista. Siitä kiitos!

Näyttelytiimimme totesi varustelussa olevan vielä parantamisen varaa, sillä meiltä puuttuivat teltat, trimmauspöydät, suihkepullot ja muut tärkeät vimpaimet. No ehkä sitten, jos harrastus tästä vakavoituu ja esitettävien koirien määrä triplaantuu, niin laitamme asian harkintaan.

Totesimme jälleen kerran näyttelypäivän olevan hyvää harjoitusta koiralle, sillä sopeutuminen yhdistettyyn koira- ja ihmisvilinään vaatii koiralta hyviä hermoja. Koirien odotellessa vuorojaan kaksijalkaiset päivittivät tietenkin koirakuulumisia ja juttelivat tuttujen kanssa, mikä olikin näyttelypäivän yksi parhaista anneista vaikka itse näyttelykin meni mukavasti.

Willowfield's Driving Fast ERI, NUK3
esittäjänä Satu
Lehkosen arvostelut tavattiin tietenkin suurella mielenkiinnolla, vaikka suuria yllätyksiä ei lapuista tullutkaan. Loppukaneetiksi molemmille Lehkonen toivoi vielä aikaa kehittymiseen, joten ei muuta kuin ensi kesään!

Näyttelyalueen koiratarvikkeita myyville kojuille sujahti myöskin muutama lantti ja taas koiravarusteita kartutettiin askeleen verran eteenpäin. Eikä pullakahviakaan voinut tietenkään jättää juomatta, sen laiminlyönnin voisi lukea vähintään jonkinasteiseksi rikokseksi.

Vaikka kehien laidalla ei joka viikonloppu jaksaisikaan notkua, niin silloin tällöin käytynä ne ovat hauska kokemus. Ja onhan se aina kiinnostavaa kuulla mitä omasta nelijalkaisesta sanotaan ulkomuodollisesti. Muuttuneiden näyttelysääntöjen mukaan arvosteluun liitetään myös arvio koiran käyttäytymisestä tuomaria kohtaan lisääntyneen arkuuden ja aggressiivisuuden takia -tätä kannatamme lämpimästi!

torstai 11. elokuuta 2011

NÄY-treeniä ja tokoa

Tervetuloa esittämisharjoituksiin tiistaina 16.8 Löytynmäen kentälle klo 19 alkaen (tavataan alkuun parkkipaikalla). Mukaan nameja ja näyttelytalutin (jos löytyy). Näy-treenin jälkeen on tarkoitus jäädä tekemään vielä omatoimista toko-harkkaa porukalla.

Ei erillistä ilmoittautumista, tervetuloa!

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Onko sinulla toiveita syksylle?

Syksyn toiminnan suunnittelu alkaa piakkoin, joten nyt on aika esittää toiveita! Jos sinulla on jotakin, mitä ehdottomasti haluaisit, laita s-postia tuttuun osoitteeseen puheenjohtaja @ lahdenseudunkultaiset.net (poista välilyönnit).

Jos treeniseuraa kaipaat, niin Lahden seudun kultaisissa on muutamia epävirallisia treeniporukoita nomen ja tokon saralla. Ota yhteys puheenjohtajaan, niin löydät tiesi perille :). Harkkakamuja voi kysellä myös kotisivujen foorumilla.

Julma totuus on käsillä, kesä kääntyy syksyyn vaan harjoitukset jatkuvat!

maanantai 1. elokuuta 2011

Tinka taipui Virroilla 16.7.2011!

Teija Reinikaisen ohjaama Gill's Frostnatt alias Tinka taipui hienosti Virroilla kesäleirin alkajaiseksi. Teija ja Tinka osallistuivat kevään taipparikurssille -opit kantoivat siis hedelmää! Reinikaisen mukaan Tinka teki tasaista ja varmaa työtä. Lahden Seudun Kultaiset onnittelevat!

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Kimpassa näytelmiin 21.8.2011 / viimeinen ilmoittautuminen 18.7!

Kaikkien rotujen näyttely järjestetään Heinolassa 21.8.2011 (sunnuntai). Kaipaisitko harjoitusta esittämiseen? Jo muutama Lahden Seudun Kultaisten jäsenistöstä on ilmoittautunut ja tarkoitus on ennen näyttelyä ottaa vielä esittämisharjoitus ja jos tarpeeksi kiinnostuneita riittää, niin yritämme järjestää trimmauskoulutusta.

Tarkemmat tiedot näyttelystä löydät osoitteesta http://personal.inet.fi/yritys/tmi.bebops/heinola/index.htm

Lähdetään yhdessä iloisilla mielin viettämään päivää Heinolaan. Tosikot älköön vaivautuko ;)!

Jos innostuit, ilmoittaudu sähköpostilla lahdenseudunkultaiset @ gmail.com (poista välilyönnit). 

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Kurkkaa uudet sivut ja rekisteröidy foorumille

Huomioithan, että Lahden Seudun Kultaisten uudet internetsivut löytyvät osoitteesta
http://www.lahdenseudunkultaiset.net

Muista rekisteröityä myös foorumille, siellä on helppo etsiä lenkki- ja treeniseuraa kultaisesta väestöstä. Sivustolle otetaan myös mielellään lisää valokuvia, jos sinulla on hyvälaatuisia kultaisia kuvia (mukaan kuvaajan nimi), voit lähettää ne osoitteeseen lahdenseudunkultaiset@gmail.com

Blogissa julkaistaan jäsenistön koe- ja näyttelytuloksia kuvan keralla. Lähetä foto + tulos edellä mainittuun osoitteeseen, ja vaikka pätkä tarinaa tapahtuneesta.

Etsi kuvasta kultainen

Lahden Seudun Kultaiset toivottaa kaikille aurinkoista kesää ja kultaisia hetkiä!

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Taipparikurssi starttasi auringossa

Suuren suosion saavuttanut taipumuskoekurssin käytännön harjoitukset alkoivat tiistaina 10.5 Caritan ja Sailan johdolla. Kultaisten joukkoon mahtuu sopuisasti myös muutama flätti, tolleri ja labbis, joten omistajat pääsevät vertailemaan myös eri noutajarotujen eroja.
Orimattilan maastoissa testattiin kunkin koirakon yleistä tottelevaisuutta; paikalla pysymistä ja luoksetuloa. Ja tietenkin kuinka se dami oikein palautuukaan. Tilanne toimi myös erinomaisena malttitreeninä koirakoiden odotellessa omaa vuoroaan. Moni koirakko totesikin häiriötreenin ylipäänsä olevan sitä tervetulleinta treeniä, se kun ei riitä että koira tutuissa kuvioissa toimii.
Harjoitukset jatkuvat hakuruudun muodossa jälleen ensi tiistaina.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

HUOM! TAIPPARIKURSSI TOUKOKUUSSA


Taipparikurssi starttaa 3.5 teoriaosuudella, mukaan mahtuu 12 koirakkoa. Kurssilla kokoonnutaan yhteensä viisi kertaa Orimattila/Lahti -akselilla. Yksityiskohdat varmistuvat ilmoittautuneille lähemmin. Koko lysti kustantaa vaivaiset 20e/koirakko.

Kurssille ilmoittautumiset sähköpostilla puheenjohtaja@lahdenseudunkultaiset.net

Muita asioita:
- Mejä-kurssilla 21.-22.5 vielä muutama paikka vapaana
- Yhdistys on kiinnostunut ostamaan riistaa, jos sinulla on sellaisia tarjolla, ota yhteys puheenjohtajaan

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Tottelevaisuuskoulutukset hyvässä vauhdissa

Rauha pentukurssilla
 Lahden Seudun Kultaisten Ry:n kevään tokokurssit ovat hyvässä vauhdissa. Ryhmiä on kaikkiaan kolme: kilpailemaan aikovat, arkitottelevaisuus ja pentukurssi. Kaikkia kursseja vetää Kirsi Liikanen Koirapalvelu Rochallosta. Treenaamiselle on hyvät puitteet Orimattilan Kehräämöllä, jossa saa vielä nauttia lämmitetystä sisätilasta ja kuivasta alustasta ennen ulos siirtymistä.

Jokaisessa ryhmässä on viisi koirakkoa, joten kaikki ehtivät saamaan Liikaselta henkilökohtaista huomiota ja ohjausta. Pelkkä työnteko kurssilla ei riitä, vaan joka kerta taskuun laitetaan myös vähän kotiläksyä. Kotiläksyt tarkastetaan, mutta tietenkin hyvässä hengessä. On kuitenkin palkitsevaa nähdä, että koira oppii kun ohjaaja osaa opettaa. - Ei riitä, että treenaa täällä. Suurin työ tehdään ilman muuta kotona. Tämä on lyhyt kurssi, mutta nyt luodaan vahvaa perustaa, Liikanen kannusti ensimmäisellä kerralla kilpailemaan aikovia.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Tuloksia pukkaa Pirkan Dameista 2.4.2011

Viime viikonloppuna vuorossa olivat Pirkanmaan noutajakoirayhdistyksen järjestämät Pirkan Damit. Pirkan Damit on nuorille koirille tarkoitettu kilpailu, joissa kisataan leikkimielisessä hengessä sekä yksilö että joukkuekilpailussa. Yhdistyskilpailun Golden Ringin joukkueessa edusti Mäntän Talvinomessa potin räjäyttänyt Rilla ohjaajanaan Saila Avaz. Yhdessä muiden kultaisten kanssa GR:n joukkue ylsi sijalle viisi.

Yksilökisassa samaa sisarussarjaa Rillan kanssa oleva Ruu (Miklaus Ilonpitäjä) puolestaan selvisi neljänneksi, pisteiden ollessa tasan toisen ja kolmannen kanssa. Ruuta ohjasi omistaja Riitta Koskenkangas. Tarkemmat tulokset löytyvät  mm. Suomen Noutajakoirajärjestön sivuilta osoitteesta http://snjfi.asiakkaat.sigmatic.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=27&t=19282

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kimppalenkki 4.4. - Sade ei menoa haitannut!

Huhtikuisesta kevätsateesta huolimatta yhdeksän kultaista omistajineen tarpoivat tunnin lenkin Ahtialan metsissä. Lenkki kävi myös lihaskuntoharjoittelusta etenkin kaksijalkaisille, sen verran upottavaksi olivat maastot muuttuneet. Matkalla nähtiin useampiakin pyllähdyksiä, mutta kaikki selvisivät perille ilman suurempia sotavammoja. Lahden Seudun Kultaisten Ry:n kimppalenkki on jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantaina, tervetuloa mukaan! Lisätiedot puheenjohtaja@lahdenseudunkultaiset.net .


Kimppalenkkeilijät
Kuva: Satu Kyllönen


tiistai 29. maaliskuuta 2011

Mäntän Talvinome 19.-20.3.2011

Lahden Seudun Kultaisten jäsenistön kuusi koiraa ohjaajineen kävivät kisaamassa perinteikkäässä Mäntän Talvinome tapahtumassa. Lauantain ALO-luokan voiton pokkasi komeasti Miklaus Ilonaihe pistein 39/40! Ilonaiheen alias Rillan voittoon ohjasi Saila Avaz. Avazin toinen koira Triangle Eyes Friendly Face (Riina) ylsi puolestaan AVO-luokassa neljänneksi.
Talvinomen tarkemmat tulokset löytyvät Mäntän Seudun Nuuskut Ry:n sivuilta http://www.mantannuuskut.com/yhdtuloksia.php

Rilla ylsi erinomaisella työskentelyllä ALO-luokan voittoon
Kuva: Jari Piitulainen
Lahden Seudun Kultaisten jäsensihteerinäkin tunnettu Avaz tutustui Nomen ihmeelliseen maailmaan Riina-kultaisen tultua taloon 2005. -Nälkä kasvaa syödessä, niin kävi tämän nomeilunkin kanssa, Avaz toteaa harrastuksestaan. Perheenlisäyksen myötä Rillan astellessa taloon 2009 harrastui voimistui entisestään. Avaz kehuu Rillan työintoa pohjattomaksi, mistä onkin apua tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseksi. -Tavoitteena on edetä Nomessa VOI-luokkaan, eli töitä riittää vielä pitkäksi aikaa. Rilla on sijoitusnarttu, joten pentujakin on suunnitteilla, jos terveystulokset ovat kunnossa, Avaz hahmottelee tulevaa.

Avaz on tyytyväinen molempien koirien suoriutumiseen Talvinomessa, ahkera uurastaminen lajin parissa siis palkitaan. Etenkin kuopus-kultaisen esityksestä Avaz ei löydä moitteen sijaa. - Työskentely oli nopeaa ja tarkkaa, tehtävät suoritettiin vauhdilla täydellisesti. Koko kokeen ajan Rilla oli rauhallisen tarkkaavainen, keskittyi vain omaan suoritukseen, Avaz kuvailee. Koearvostelussa ollaan samaa mieltä, sillä siinä Rillaa kehutaan erittäin vauhdikkaaksi ja työintoiseksi nartuksi, jonka yhteistyö ohjaajan kanssa on moitteetonta. Silti Avaz pitää kuitenkin jalkansa maassa:   - Paljon koulutusta tarvitaan, etenkin minulle, että osaan viedä Rillaa oikeaan suuntaan nomeilussa.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Onnittelut vuoden Supergolden Riemu ja emäntä Riitta!

Kuva: Marika Lehtonen
Golden Ringin Supergoldenin palkinnon 2010 pokkasi käyttölinjainen kultainennoutaja Miklaus Melodiska Musa alias Riemu. Hurjasta harrastustahdista huolimatta Riemun omistaja ja Lahden Seudun Kultaisten Ry:n varapuheenjohtaja Riitta Koskenkangas ehti kirjoittaa muutaman sanasen kultaisen kanssa harrastamisesta:


Olen Riitta Koskenkangas ja asun Vääksyssä kolmen noutajatytön (Rauha 13v, Riemu 5v ja Ruu 1,5v) kanssa. Rauha on labradori/kultainen ja oikeastaan ihastuin tähän Rauhan "kultaiseen"puoleen. Riemu tuli taloon kuitenkin aika sattumalta, eikä minulla ollut käyttölinjaisesta kultaisesta mitään aikaisempaa kokemusta tai tietoa. Sananmukaisesti roikuin sekä kasvattajan että Riemun isän omistajan riesana kysymyksineni...
Roikkuminen kuitenkin auttoi; Riemu läpäisi taipparit 11 kk ikäisenä, ja sen jälkeen aloitimme noutoharjoitukset sekä kylmällä riistalla että dameilla. Koska olen agilityohjaaja, Riemu pääsi myös hyvin varhain riekkumaan radalle ja vilisti putkesta toiseen melkoisessa hurmostilassa.

Taidan olla "tekee ensin, miettii sitten" ihmistyyppiä, ja pääsimme sitkeiden neuvotteluiden jälkeen myös Lahden Käyttökoiran henkilöhakuryhmään. Onneksi - koska laji osoittautui heti Riemun omalta. Maalimiehen ilmaisu haukulla sujui parin viikon harjoittelun jälkeen. Myös hakukokemuksesta noutoharkoista oli suuri hyöty; Riemu eteni heti hyvin ja itsenäisesti maastossa.

Ehkä intoaa ja energiaa (minulla) olisi ollut vähän vähemmän, jos en olisi kahtena peräkkäisenä kesänä käynyt läpi vakavat jalkaleikkaukset. Kun sitten jalat taas toimivat, päätin rykäistä Riemun kanssa kunnolla. Startattiin vuoden 2010 aikana kuudessa eri lajissa ja myös menestyttiin; nome-B, wt, mejä, agility, toko ja pk-haku... Vaikeaa on nostaa mitään lajia ylitse muiden, mutta kyllä tosi makealta tuntui HK-1 Sastamalassa. Riemu sijoittui ainoana noutajana hienosti toiseksi dobermannin jälkeen!
Tietenkin sitten Supergolden 2010 voitto on se upein hetki tähän mennessä, mitähän tulevaisuus tuo tullessaan… :)!

Sitten minun on kuulemma määrä antaa neuvoja uusille harrastajille..
No ensinnäkin; kultainen on mitä suurenmoisin harrastuskoira, jolle sopii tosi moni laji!
Oikeastaan harrastusten miettiminen kannattaa aloittaa jo pennun ostamisen yhteydessä.
Kasvattaja on kohde, jolta saa tietoa pennusta ja pennun taustoista. Sitten - ehdottomasti - kannattaa hakea mahdollisimman varhain tietoa eri lajien harrastusmahdollisuuksista esim lähiseudun koirakerhojen kautta. Pennun koulutus alkaa heti, kun se tulee uuteen kotiin!
Oikealla koulutuksella kultaisesta saa hyvän ystävän ja lenkkikaverin lisäksi upean harrastuskaverin!



maanantai 21. maaliskuuta 2011

Lahden Seudun Kultaisten Ry blogi avattu

Lahden Seudun Kultaiset Ry on avannut oman blogin, jossa tullaan kertomaan yhdistyksen tapahtumista ja esittelemään yhdistyksessä toimivia ihmisiä koirineen.
Tuleva kevät tulee olemaan mukavasti toimintaa täynnä: Kolme toko-kurssia pyörähtävät käyntiin huhtikuussa, toukokuussa puolestaan harjoitellaan niin näyttelyitä kuin mejääkin. Lisäksi kuukausittain tehdään normaalit kimppalenkit ja nome-treenit.
Yhdistyksen tarkempaa esittelyä, yhteystiedot ja ohjeen jäseneksi liittymisestä löydät osoitteesta www.lahdenseudunkultaiset.net, blogi toimii vain kuulumiskanavana.