Lahden Seudun Kultaisten jäsenistön kuusi koiraa ohjaajineen kävivät kisaamassa perinteikkäässä Mäntän Talvinome tapahtumassa. Lauantain ALO-luokan voiton pokkasi komeasti Miklaus Ilonaihe pistein 39/40! Ilonaiheen alias Rillan voittoon ohjasi Saila Avaz. Avazin toinen koira Triangle Eyes Friendly Face (Riina) ylsi puolestaan AVO-luokassa neljänneksi.
Talvinomen tarkemmat tulokset löytyvät Mäntän Seudun Nuuskut Ry:n sivuilta
http://www.mantannuuskut.com/yhdtuloksia.php
|
Rilla ylsi erinomaisella työskentelyllä ALO-luokan voittoon
Kuva: Jari Piitulainen |
Lahden Seudun Kultaisten jäsensihteerinäkin tunnettu Avaz tutustui Nomen ihmeelliseen maailmaan Riina-kultaisen tultua taloon 2005. -Nälkä kasvaa syödessä, niin kävi tämän nomeilunkin kanssa, Avaz toteaa harrastuksestaan. Perheenlisäyksen myötä Rillan astellessa taloon 2009 harrastui voimistui entisestään. Avaz kehuu Rillan työintoa pohjattomaksi, mistä onkin apua tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamiseksi. -Tavoitteena on edetä Nomessa VOI-luokkaan, eli töitä riittää vielä pitkäksi aikaa. Rilla on sijoitusnarttu, joten pentujakin on suunnitteilla, jos terveystulokset ovat kunnossa, Avaz hahmottelee tulevaa.
Avaz on tyytyväinen molempien koirien suoriutumiseen Talvinomessa, ahkera uurastaminen lajin parissa siis palkitaan. Etenkin kuopus-kultaisen esityksestä Avaz ei löydä moitteen sijaa. - Työskentely oli nopeaa ja tarkkaa, tehtävät suoritettiin vauhdilla täydellisesti. Koko kokeen ajan Rilla oli rauhallisen tarkkaavainen, keskittyi vain omaan suoritukseen, Avaz kuvailee. Koearvostelussa ollaan samaa mieltä, sillä siinä Rillaa kehutaan erittäin vauhdikkaaksi ja työintoiseksi nartuksi, jonka yhteistyö ohjaajan kanssa on moitteetonta. Silti Avaz pitää kuitenkin jalkansa maassa: - Paljon koulutusta tarvitaan, etenkin minulle, että osaan viedä Rillaa oikeaan suuntaan nomeilussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti