Lauhanummen Annastella JUN-EH, esittäjä Milla |
Näyttelytiimimme totesi varustelussa olevan vielä parantamisen varaa, sillä meiltä puuttuivat teltat, trimmauspöydät, suihkepullot ja muut tärkeät vimpaimet. No ehkä sitten, jos harrastus tästä vakavoituu ja esitettävien koirien määrä triplaantuu, niin laitamme asian harkintaan.
Totesimme jälleen kerran näyttelypäivän olevan hyvää harjoitusta koiralle, sillä sopeutuminen yhdistettyyn koira- ja ihmisvilinään vaatii koiralta hyviä hermoja. Koirien odotellessa vuorojaan kaksijalkaiset päivittivät tietenkin koirakuulumisia ja juttelivat tuttujen kanssa, mikä olikin näyttelypäivän yksi parhaista anneista vaikka itse näyttelykin meni mukavasti.
Willowfield's Driving Fast ERI, NUK3 esittäjänä Satu |
Lehkosen arvostelut tavattiin tietenkin suurella mielenkiinnolla, vaikka suuria yllätyksiä ei lapuista tullutkaan. Loppukaneetiksi molemmille Lehkonen toivoi vielä aikaa kehittymiseen, joten ei muuta kuin ensi kesään!
Näyttelyalueen koiratarvikkeita myyville kojuille sujahti myöskin muutama lantti ja taas koiravarusteita kartutettiin askeleen verran eteenpäin. Eikä pullakahviakaan voinut tietenkään jättää juomatta, sen laiminlyönnin voisi lukea vähintään jonkinasteiseksi rikokseksi.
Vaikka kehien laidalla ei joka viikonloppu jaksaisikaan notkua, niin silloin tällöin käytynä ne ovat hauska kokemus. Ja onhan se aina kiinnostavaa kuulla mitä omasta nelijalkaisesta sanotaan ulkomuodollisesti. Muuttuneiden näyttelysääntöjen mukaan arvosteluun liitetään myös arvio koiran käyttäytymisestä tuomaria kohtaan lisääntyneen arkuuden ja aggressiivisuuden takia -tätä kannatamme lämpimästi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti